VeikkausVeikkaus.com

Veikkaus ja kertoimet Tokion olympialaisiin 2021

Vuodella eteenpäin siirtyneet Tokion kesäolympialaiset 2020 käydään heinä-elokuussa 2021. Olympialaiset käynnistyvät virallisesti perjantaina 23. heinäkuuta, ja päättäjäisiä vietetään sunnuntaina 8. elokuuta.

Vedonlyöjien suosikkitapahtumiin lukeutuvat olympialaiset keräävät suuria vaihtoja erityisesti mitalivetojen puolella. Myös seuratuimmissa yksittäisissä lajeissa, kuten 100m pikajuoksussa ja perinteisimmillä uintimatkoilla pelivaihdot nousevat hurjiin lukemiin.

Suomelle povataan nollaa mitalia – kultamitalille yli 7 kerroin

Peliyhtiöiden ennakkokertoimissa Suomen mitalisaldoksi Tokion olympialaisista povataan pyöreää nollaa. Esimerkiksi Unibet.comin kerroin nollalle mitalille on 1.50, kun taas yksi tai useampi tuo rahat takaisin 2.40-kertaisina.

Rohkeimmat voivat lyödä vetoa suomalaisen urheilijan kultamitalin puolesta jopa 7.50 kertoimella. Kahvinkeitintä ei kannattane kuitenkaan ladata etukäteen, sillä eurooppalaiset peliyhtiöt uskovat kerroinasettelun kautta Suomen kultamitalin jäävän haaveeksi yli 95% todennäköisyydellä.

Naapurimaa Ruotsin mitalisaldosta ennakoidaan huomattavasti suurempaa, sillä mitalien yhteismäärän raja on kertoimissa asetettu yhdeksään. Kultamitaleitakin sinikeltaisille odotetaan useampia, sillä yli kolmen kultamitalin kerroin on asettunut vain niukasti yli kahden.

Vedonlyönnin kesäolympialaisista löydät muun muassa näiltä eurooppalaisilta peliyhtiöiltä. Mitalivedot, erikoisvedot ja kisakohtaiset veikkauskohteet live-vedonlyöntiä unohtamatta!


Suomen kisajoukkue olympialaisiin

  • Ampumaurheilu: Eetu Kallioinen (skeet), Satu Mäkelä-Nummela (trap) ja Lari Pesonen (skeet)
  • Jousiammunta: Antti Vikström
  • Golf: Matilda Castrén, Sanna Nuutinen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki
  • Nyrkkeily: Mira Potkonen (60 kg)
  • Paini: Elias Kuosmanen (130 kg) ja Arvi Savolainen (97 kg)
  • Purjehdus: Akseli Keskinen (nacra -17), Sinem Kurtbay (nacra -17), Tuuli Petäjä-Siren (purjelautailu), Kaarle Tapper (laser) ja Tuula Tenkanen (laser radial)
  • Ratsastus: Henri Ruoste (kouluratsastus)
  • Rullalautailu: Lizzie Armanto (park)
  • Sulkapallo: Kalle Koljonen (kaksinpeli)
  • Uinti: Ida Hulkko (100 m rintauinti), Mimosa Jallow (100 m selkäuinti), Ari-Pekka Liukkonen (50 m vapaauinti), Matti Mattsson (200 m rintauinti) ja Fanny Teijonsalo (50m vapaauinti)
  • Yleisurheilu: Lassi Etelätalo (keihäänheitto), Oliver Helander (keihäänheitto), Maria Huntington (7-ottelu), Reetta Hurske (100 m aitajuoksu), Ella Junnila (korkeushyppy), Jarkko Kinnunen (50 km kilpakävely), Annimari Korte (100 m aitajuoksu), Silja Kosonen (moukarinheitto), Sara Kuivisto (800 m ja 1500 m), Toni Kuusela (keihäänheitto), Elmo Lakka (110 m aitajuoksu), Elina Lampela (seiväshyppy), Viivi Lehikoinen (400 m aitajuoksu), Wilma Murto (seiväshyppy), Kristiina Mäkelä (kolmiloikka), Aleksi Ojala (50 km kilpakävely), Veli-Matti “Aku” Partanen (50 km kilpakävely), Kristian Pulli (pituushyppy), Topi Raitanen (3000 m estejuoksu), Camilla Richardsson (3000 m estejuoksu), Senni Salminen (kolmiloikka) ja Krista Tervo (moukarinheitto)